Vuoden vaihteesta asti olen koettanut ja onnistunut rakentamaan huoneeseeni ledeistä valaistuksen.

Ensimmäinen versio, joka ei koskaan toiminut oli suunnitelma ledien asentamisesta verholaudan taakse. Tämä yritys tuotti muutama epäonnistumista, koska en tajunnut verholaudan olevan metallia. Testaus vaiheessa sain kerran valkoisista ledistä esille useita eri värejä. Ledi ei tosin kestänyt kovin kauaa. Lopulta onnistuin saamaan ledit hetkeksi paikalleen toimivasti. Tajusin etteivät ne näyttäneet hyvältä siellä.

Vähän aikaa asiaa pohtineena löysin ohjeen, jossa näytettiin kuinka tehdään LED valotikkuja. Siitä sain idean, että kyseisiä tikkuja voisi laittaa tv-tasoni taakse. Etolasta hain muoviletkua johon ledit sitten änkesin. Aluksi tässä toisessa versiossa oli 4 putkea eli 8 lediä. Ledien kirkkautta pystyi säätelemään potikalla. Hienohan se oli, mutta se kaipasi vähän lisäpotkua. Niinpä hankein VU-mittari rakennussarjan, jota käyttämällä sain ledit vilkkumaan musiikin tahdissa. Samalla onnistuin lisäämään viritelmään hämäräkytkimen. 9v paristoni alkoi hiipua niinpä hain kirpputorilta 9v muuntajan. Samalla kertaa lisäsin rakennelmaani muuntajan lisäksi myös 6 lediä. Sijoitin ledit cd-levytelineeseeni tyhjiin koteloihin, jotka suunnittelin hiovani. Onnistuin muuntajaa laittaessa jotenkin tuhoamaan hämäräkytkimeni, enkä sitä saanut enää toimimaan. Nykyisellään hämäräkytkin ei toimi.

Luultavasti tulen siirtämään kaikki paitsi xboxilla ja cd-levytelineessä olevat ledit baarikaappiini. Kolmas valoputki täytyisi vain irrottaa ja siirtää baarikaappiin. Viimeinen tähän versioon tuleva muutos on 4:n ledin lisääminen valokuvakehykseen, joka roikkuu sänkyni yläpuolella.

Olen jo aloittanut valohärpäkkeeni kolmannen version rakentelu suunnittelun ja osien hankinnan osalta. Tilaukseen on menossa BigClive.com:n RGB controlleri (video) ja 50 kappaletta RGB-ledejä. Ledien sijoittelusta en ole vielä täysin päättänyt, mutta luultavasti sijoittelen niitä tv-tason taakse, sängyn alle, kaappien ylä-ja alapuolelle ja katonrajaan. Taputuskytkin olisi mukava, mutta aika näyttää tulenko rakentamaan sellaisen.

Valohärpäkeen toista version kytkinten ja säätimien kotelona toiminut salaattipurkki on vähän kärsinyt. Täytyy hankkia parempi kotelo. Samalla kerralla voisin hankkia kotelon myös valohärpäkeen kolmannelle versiolle. Härpäkkeen toisen version ajattelin jättää huoneeseeni kolmosen valmistumisen jälkeenkin, koska se kuitenkin valaisee eri asioita kuin tuleva kolmas versio.

Kirjoittelen lisää kun seuraavaksi teen jotain muutoksia systeemiini.