m(inimalistic) Arduino
The Transistor elektroniikka sivuston tekemä arduino klooni. mArduino on tarkoitettu pysyväksi ratkaisuksi arduinon tilalle. Esimerkiksi projektin valmistuttua voi ottaa arduinon pois ja korvata sen mArduinolla ja säätyä ostamasta uutta arduinoa. mArduino on ainakin puolet halvempi kuin arduino, koska mArduinossa on käytetty pelkästään välttämättömiä osia. Osalista ei siis ole kovin pitkä ja eipä kovin kalliskaan. The transistor myös myy mArduino kittiä. Lista osista ja kytkentäkaavio löytyy The transistorin projektisivulta.
Rakentelu
Ensimmäiset 2 yritystä epäonnistuivat surkeasti, eivät siis toimineet ja mitään vikaakaan niissä ei silti tuntuisi olevan. Lopulta jouduin ostamaan lisää koekytkentälevyjä. Ostin nauhakuparoitua pistekuparoidun sijaan. Nauhakuparoidulla koekytkentälevyllä onnistuin ensimmäisellä yrittämällä. Osat kuuteen mArduinoon maksoivat ilman atmegoja kympin ja atmega328P noin 3 euroa.
Ensimmäinen yksilö oli melko esteettisen näköinen, mutta myös melko iso. Toisen sain kasatuksi vähän pienemmäksi. Kolmas eli ensimmäinen toimiva oli taas vähän ison kokoinen, mutta neljäs ja viimeisin on pieni ja melko mukavan kokoinenkin.