Tilaa RSS
11

Projekti toistaiseksi jäissä

Kirjoittanut: admin

Tällä hetkellä moving head projekti saa odotella, että saan rakennuttua SCM(Simple Control Machine). Tämänkin ohjaaminen voidaan, ehkä sitten laittaa sen kautta hoidettavaksi.

04

Moving head:n suunnittelu

Kirjoittanut: admin

Pidemmän aikaa, olen itsekseni pohtinut moottorien käyttämistä johonkin. Eilen baarissa ollessa katselin movareiden liikkumista. Siitä se idea sitten lähtikin.

Pari sähkömoottoria, yksi tehokas ledi ja niille sitten ohjain. Kotelointi ei varmaankaan ole kovin haastavaa. Tehokkaita RGB-ledejä löytyisi noin 10€ kappale. Ohjaimeksi voisi hankkia arduinon ainakin alkuu ja sitten siirtyä siitä mahdollisesti PIC:n käyttämiseen. Sähkömoottorien tai servojen tehokkuuta täytyy miettiä.  DMX ohjattavuus olisi myös kiva toteuttaa, mutta ehkä jokin muukin kelpaa, ainakin alkuun.

Täytyy lueskella moottorien käyttämisestä, sekä tutkia mistä saisi halvalla tarvitavat osat. Kehikon voisi tehdä muovista tai metallista. Metallista tulisi kestävämpi ja olisi helpompi tehdä. Muovia on vähän pahempi työstää, mutta kai siitäkin voisi kuumailmapuhaltimella jotain saada.

Vihdoin onnistuin saamaan pöydälle datan lähettämisen toimimaan halutulla tavalla. Lähettämisen hoitaa itse tekemäni C# ohjelma, joka lukee ruudulta 8×8 pikselin alueen. Sen väritiedot lähettetään arduinolle, joss pyörii hivenen muokattu versio Madworm:n show_ppm versio 4. Alkuperäinen koodi vastaanotti tiedot rivi kerrallaan, jonka pystyi myös silmin havaitsemaan.

Vielä täytyisi irroittaa pöydän kylje, jotta muutaman ruuden voipaperin saisi paremmin paikalleen. Sen jälkeen kyljet voisi laittaa myös alhaalta kiinni. Kylkien ja jalkojen lakkaamista pitää myös harkita.

20

“Livekuva” testaus

Kirjoittanut: admin

10

Pöytä fyysisesti valmiiksi

Kirjoittanut: admin

Viikko sitten sunnuntai iltana lovesin puut, jotka muodostavat tukikehikon. Se kannattelee päälilevyä ja pitää pahvisen ristikon paikallaan. Kiinnitys ei kuitenkaan, mennyt ihan putkeen. Olisi tarvinnut porata reiät, etteivät puut olisi haljenneet. Pysyy paikallaan ja jaksaa kannatella päälilevyn, joten ajaa asiansa.

Tiistaina koetin saada hankittua akryylin pöydän pinnaksi. Sitä hankittaessa kävi selväksi, että lasi olisi halvempi ja parempi vaihtoehto. Akryyliin tulee naarmuja helposti ja se on kevyempää. Lasi on painavampaa, 7 kiloa painoi tarvitun kokoinen pala, joten se ei niin helposti lähden tuulen mukaan. Akryyli olisi maksanut 32€ ja lasi maksoi 30€, joten hintojenkin puolesta lasi oli järkevämpi hankinta. Torstaina sitten kävin hakemassa lasin, kun sitä ei keskiviikkon loppiaisen takia saanut.

Varmasti koko rakentamisen ärsyttävin vaihe oli saada kaksi voipaperia pysymään toisissaan kiinni ilman, että ovat päällekkäin. Aluksi teippasin ne yhteen, mutta teippi näkyi häiritsevästi kun huoneessa oli valot päällä. Kun olin yrittänyt kaikenlaista tuuria, lasin tiputtamista paikalleen, vähemmällä teipillä ja soittanut kaverin avuksi pitämään voipapereista kiinni, niin keksein teipata pöydän reunan ylimenevän voi paperin pahviin niin se pysyi hyvin paikallaan. Pieni kolo taisi jäädä johonkin kohtaan, mutta ei sitä huomaa jos ei osaa etsiä.

Arduino ja PIC-härvelini ovat olleet pahvilaatikon päällä pöydän alla. Ne tarvitsivat tason, onneksi sängyn alta löytyi tukikehikon ylijäämäpalat. Niistä pienellä sahaamisella ja ruuvaamisella sai tarkoitukseen sopivan “hyllyn”. Ei siitä järin kaunis tullut, mutta onneksi jää piiloon sivuun tulevien vanerien taakse. Arduinonkin sai kivasti köytettyä hyllyyn kiinni ettei se pääse putoamaan ja pic-härvelin jalat pitävät sen paikalaan. Huomaa hieno kiinnitys jalkaan.

Sivujen kiinnitys olikin helppoa. Pahvilaatikosta sai kivan tuen, jonka päälle sai vanerin pystyy siksi aikaa kunnes sen ruuvasi kiinni.  Kyljet ovat 9 millisestä vaneerista ja tulevat vähän tukikehikon yli jotta estävät lasia tippumasta. Täytyy ne varmaan ruuvata myös alapäästään kiinni koska vähän repsottavat sieltä.

Nyt sitten vielä softapuoli kuntoon niin alkaa olemaan valmista. Se tulee viemään varmaan aikaa, mutta ei se mitään.

Tässä vaiheessa voisi olla hyvä vähän listata kustannuksia.

Osa Ostopaikka Hinta
Arduino Duemilanove 328 eBay 32 $ postitettuna
4 x 74HC595 IC(Ostin 5 kpl:n paketin) eBay 1.20 $ (+ 2.00 $ toimituskuluja)
PCB mikropiireille löytyi laatikoista
4 x 16 PIN IC holkkeja(Ostin 20kpl:n paketin) eBay 2.5 $ eli 0,13 $/kpl (+ 1.50 $ toimituskuluja)
20 kpl 2 paikkaisia juotettavia sokeripaloja eBay 6 $
5mm RGB-led x 64 (tilasin 70 kpl:n paketin, jossa oli myös vastukset) eBay 20 $
54 metriä johtoa (13,5 metriä joka väriä) + 0,5 metriä värjättyä 20 johtoista lattakaapelia Elektroniikkatarvike n. 20 €
Jalat pcb:lle Elektroniikkatarvike 2.50 € eli 0.625 € / kpl
72 cm x 72 cm pala 9mm havuvaneria Puukeskus 3.60 €
n. 9 m 15mm x 15mm ripaa Kodin Terra 6 €
n. 1,2 neliötä pahvia sain tutulta
3 metriä 35 mm x 35 mm puuta Kodin Terra 5 €
4 x 20 cm x 72,9 cm 9mm vaneria Puukeskus 7 €
4 kpl 35 mm x 35 mm huopaa jalkoihin(ostin 20 kpl:n pakkauksen) Kodin Terra 1,2 €
Voipaperia löytyi kotoa
Yhteensä: 90,89 €

Työkaluja joita tarvittiin: Porakone, ruuvimeisseli, sivuleikkurit, sakset, saha, kolvi ja tina.